Janan Suvi Eerikäinen SM-pituuden kahdeksas Kuopiossa

Tänä viikonloppuna kilpaillaan yleisurheilun Suomen hallimestaruuksista Kuopiossa. Janakkalan Janaa Kuopiossa edusti pituushyppääjä Suvi Eerikäinen. Eerikäinen hyppäsi lauantaina naisen pituuden kahdeksanneksi kauden parhaalla hypyllään, joka kantoi 583. Hänen halliennätyksensä 589 on vuoden takaa. Ulkona Eerikäinen on hypännyt 595. Ulkokenttien ennätys on vuodelta 2015.

Eerikäisen valmentaja Jari Kataja kertoo, että hyppääjän kausi on alkanut askelmerkkiä hakiessa. Kahdessa ensimmäisessä kilpailussa on mitattu vain kaksi hyppyä. Kuopiossa merkki alkoi jo löytyä, sillä siellä mitattiin viisi hyppyä.

– Tämän päivän kisa oli taisteluvoitto ja kyllä finaalipaikka aina lämmittää. Nyt juoksu ei oikein kulkenut niin hyvin kuin pitäisi, sillä alustan kanssa oli vähän vaikeuksia kaikilla hyppääjillä. Ja kyllähän sekin lämmittää, että Suvi napsi tänään aika monta lähes kuuden metrin hyppääjän päänahkaa, Kataja lisää.

Tulokset

Edit: Juttua korjattu su 17.2. Kilpailunjärjestäjä on korjannut kilpailun tuloksia ja niihin on lisätty 15 senttiä. Mittavirhe johtui mittauslaitteeseen väärin kiinnitetystä mittanauhasta.