Tukku ennätyksiä ja huipputuloksia kotikentältä

Tukku ennätyksiä ja huipputuloksia kotikentältä

Lauantaina kilpailtiin Janakkalan Janan kauden ensimmäinen yleisurheilun kenttäkilpailu kotikentällä. Liinalammen kenttä näytti parhaat puolensa niin tulosten kuin säänkin puolesta.

Kaikkiaan kilpailuun oli ilmoittautunut 67 urheilijaa, jotka tekivät 130 lajisuoritusta. Janalaisten päivän kovimmista tuloksista vastasivat Sanni Kuparinen, Helmi Lipsanen ja Meeri Koliseva.

Sanni Kuparinen heitti N19-sarjan kiekossa ikäluokkansa kärkituloksen 47,09. Tuolla tuloksella Kuparinen on myös naisten tilaston kuudes. Viime kaudella Kuparinen heitti ennätyksekseen 48,38, joten pitkiä heittoja on vielä luvassa.

Myös Helmi Lipsanen saavutti T17-sarjan kolmiloikassa ikäluokkansa eli 15-vuotiaiden sekä 17-vuotiaiden kotimaan kärkituloksen hypättyään 10,89. Lipsasen ennätys viime kesältä on vain kymmenen senttiä enemmän, joten kilpailukauden avaus on myös hänen kohdaltaan mennyt aivan loistavasti.

Päivän aikana saatiin monia uusia henkilökohtaisia ennätyksiä, mutta Meeri Koliseva teki suorituksillaan kaikkiin vaikutuksen. 13-vuotias Koliseva suoritti päivän aikana neljä eri lajia, joista jokaisessa päästiin päivittämään myös henkilökohtaisia ennätyslukemia. 60 metrillä hän päivitti ennätystään peräti 0,28 sekuntia juosten 8,39 ja suoraan ikäluokkansa tilastokakkoseksi sekä kilpailun ykkössijalle. Myös pituus sujui, ja ennätyksellä 471 Koliseva nousi ikäluokkansa tilaston neljänneksi sekä myös kilpailun voittoon. 15-vuotiaiden 100 metrillä hän juoksi ennätyksekseen 13,45. Kuulassa Koliseva oli neljäs ennätyksellään 7,49. Saman sarjan hopealle heitti Inka Hämäläinen tuloksella 8,08.

T15-sarjan kuulassa Tuuli Kulju sijoittui pronssille tuloksella 11,90. Tuloksella Kulju on samalla myös ikäluokkansa eli 14-vuotiaiden kolmantena. Jenniina Virtanen heitti N17-sarjan kiekossa uudeksi ennätyksekseen 27,22. T15-sarjan kiekossa Anniina Henttonen heitti komeasti pronssille tuloksella 24,11. Julia Pitkänen oli saman sarjan neljäs kauden parhaallaan 22,78.

Teksti Pirjo Rättyä, kuva Arto Nousiainen

Kuva: Meeri Koliseva juoksi 60 metrillä T13-sarjan kilpailun voittoon sekä ikäluokkansa tilastokakkoseksi.

Kaikki tulokset