SAUL:n SM-hallikisoista hyviä suorituksia ja mitaleita

SAUL:n SM-hallikisoista hyviä suorituksia ja mitaleita

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-hallikilpailut käytiin viime viikonloppuna Botnia-hallissa Vaasassa. Janakkalan Janasta mukaan oli ilmoittautunut iskukykyinen kymmenen urheilijan joukkue, joista lajinsa pääsi starttaamaan yhdeksän urheilijaa.

M35-sarjan Olli Juvonen ja N50-sarjan Sari Pikkarainen olivat viikonlopun tuplamitalisteja. Juvonen sijoittui sekä painonheitossa että kuulantyönnössä pronssille. Painonheitossa hän heitti ennätyksekseen 10,54. Kuulassa tulokseksi jäi tällä kertaa 10,15.

Sari Pikkarainen nappasi pronssia sekä 60 että 200 metrin matkoilla kauden parhailla suorituksillaan. 60 metriä sujui aikaan 9,30 ja 200 aikaan 31,60.

Anne-Mari Vallioniemi hyppäsi N40-sarjan seipäässä kultaa kauden parhaalla tuloksellaan 2,60. 60 metrin aidoissa hän sijoittui komeasti pronssille ennätyksellään 11,63.

N45-sarjan Taru Viiru juoksi 60 metrillä kauden parhaakseen 9,13 sijoittuen samalla neljänneksi. Saman sarjan Maria Torttila juoksi 200 metrillä neljänneksi uudella ennätyksellään 30,27.

Ylipitkällä radalla Ismo Ylenius juoksi ennätyksellään 4.42,23 M40-sarjan 1500 metrillä viidenneksi.

Juho Toivari pinkoi 2000 metrillä M35-sarjan neljänneksi kauden parhaallaan 25,90. 60 metrillä hän juoksi alkuerissä ajan 8,02.

N40-sarjan 60 metrin alkuerissä Laura Nurminen sijoittui eränsä kakkoseksi uudella ennätyksellään 8,83. Loppukilpailussa Nurmisen vauhti vähän hyytyi ja hän sijoittui ajalla 8,90 viidenneksi.

N50-sarjan kuulassa Inka Juvonen työnsi seitsemänneksi kauden parhaallaan 6,61. Painonheitossa hän oli neljäs uudella henkilökohtaisella ennätyksellään 7,82.

N35-sarjan 4 x 200 metrin viestissä Janan joukkue (Viiru, Torttila, Vallioniemi ja Nurminen) juoksi viidenneksi ajalla 2.04,60.

SAUL:n SM-vauhdittomat

Tammikuun lopussa Kuortaneella hypättiin SAUL:n SM-vauhdittomat hypyt. M35-sarjassa janalaisille napsahti kolmoisvoitto sekä korkeudesta, pituudesta että kolmiloikasta. Korkeuden lajivoiton vei Juho Toivari (1,39), hopealle sijoittui Heikki Sahanen (1,39) ja kolmanneksi Olli Juvonen (1,15). Pituudessa ja kolmiloikassa lajivoiton vei Heikki Sahanen (2,80/8,07), Toinen oli Juho Toivari (2,57/8,06) ja kolmas Olli Juvonen (2,25/6,17).

N40-sarjan pituudessa Laura Nurminen hyppäsi viidenneksi sekä pituudessa (2,20) että kolmiloikassa (6,12). N50-sarjan Inka Juvonen oli pituuden neljäs (1,95) ja kolmiloikan viides (5,09).

Tulokset, Vaasa

Tulokset, Kuortane