Onni Ruokankaalle nuorten EM-hopeaa

Onni Ruokankaalle nuorten EM-hopeaa

Onni Ruokangas toteutti tavoitteensa Tallinnassa alle 20-vuotiaiden keihäänheiton EM-finaalissa. Kolmas heitto kantoi ennätykseen 73,06 ja toi EM-hopean.

– Mitalia lähdin hakemaan. Seuraavalla kerralla sitten voitto, Ruokangas summasi tuntojaan Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Finaali heitettiin helteessä, mutta se ei Ruokangasta kiusannut.

– Aika pitkä kilpailu se oli, muttei lämpö huolettanut. Enemmän olin huolissani nilkasta, Ruokangas sanoi.

Ruokangas arveli, että nilkkavaiva voisi olla niinsanottu luumustelma.

– Täytyy tutkituttaa nilkka, mutta hyvin se tuon nyt kesti, Ruokangas totesi.

Ruokangas, 17, edusti Suomea arvokilpailuissa nyt ensimmäistä kertaa. Hän oli karsinnassa viides heitettyään 70,34. Finaalissa alku ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan,

– Ensimmäinen heitto meni ihan ohi. Tuki petti ja olin ihan sumussa. Toisella sain sitten ihan ok tuloksen, Ruokangas muisteli 71,36 kantanutta heittoa.

Oma ennätys syntyi kolmannella heitolla. Aiempi oli Pihtiputaan keihäskarnevaaleissa heitetty 71,39.

– Kolmas heitto onnistui jo aika hyvin. Sain keihään asentoon ja tehoa keihääseen. Finaali oli oikeastaan ensimmäinen kisa tällä kaudella, jossa sain käden ylös ja sieltä keihään hyvään asentoon, Ruokangas arvioi.

– Ongelmana on ollut, että aukaisen heittoa liikaa, lyön taakse enkä saa painetta keihääseen.

Ruokangasta valmentaa Pasi Kuusinen.

Lue koko juttu Suomen Urheiluliiton sivuilta.