Nuorten SM-hallit Kuortaneella

Nuorten SM-hallit Kuortaneella

Hallikauden nuorten Suomen mestaruudet ratkotaan Kuortaneella 23.-25. helmikuuta. Janasta mukana on kuusi urheilijaa. Seuramme kisarupeaman aloittaa perjantaina N17-sarjan 60 metrin alkuerissä Emma Kuikka. Tuohon kilpailuun on ilmoittautunut 47 urheilijaa.

Lauantaina hiekkakasalle pääsevät sekä N22-sarjan Suvi Eerikäinen että M19-sarjan Iikka Alingué. Suvi Eerikäinen lähtee kisaan tilastojen nelossijalta ja Alingué hyppää kilpailun tilaston kolmossijalta heti tilastokakkosen, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Juho Niemisen perässä.

Päivän kolmantena janalaiskisaajana nähdään M17-sarjan 3000 metrin kävelyyn osallistuva Sulo Aalto. Kisaan on ilmoittautunut kolme kävelijää.

Sunnuntaina vuorossa ovat Eerikäisen ja Alinguén kolmiloikat sekä N17-sarjan kuulantyöntö. Kuulassa mukana ovat Sanni Kuparinen ja Nilla Rättyä. Kuparinen lähtee kisaan tilastojen kuudennelta sijalta, matkaa tilaston kolmossijaan on tällä hetkellä ainoastaaan yhdeksän senttiä. Odotettavissa on siis tiukka senttikilpailu.

Kolmiloikassa hypätään ensin M19-sarja. Tähän kilpailuun tilastoykkönen Alingué lähtee ennakkosuosikkina. Myöhemmin sunnuntaina nähdään N22-sarjan kolmiloikka, jossa Eerikäinen hyppää kauden ensimmäisen loikkakisansa. Monelle muullekin kilpailijalle tuo SM-mittelö on kauden ensimmäinen kolmiloikkakisa, joten luvassa on erittäin mielenkiintoinen ja yllätyksellinenkin kilpailu.

Aikataulu
Perjantai 
16.30 N17 60m alkuerät

Lauantai 
10.45 N17 60m välierät
13.05 M17 3000m kävely
14.00 N22 pituus
16.30 N17 60m loppukilpailu
16.30 M19 pituus

Sunnuntai

10.00 M19 3-loikka
10.10 N17 kuula
12.00 N22 3-loikka

Kisasivut