Kiekonheiton SM-kisat käydään Porissa

Kiekonheiton SM-kisat käydään Porissa

Kiekonheiton SM-hallikisat käydään lauantaina 8. helmikuuta Porin Karhuhallissa. Janakkalan Janasta mukana on neljä urheilijaa: N19-sarjan Sanni Kuparinen ja Nilla Rättyä, T15-sarjassa heittävä Julia Pitkänen sekä miesten sarjassa heittävä Olli Juvonen.

Viime vuonna Porissa Kuparinen heitti kilpailun hopealle tuloksella 44,29. Rättyä oli saman kilpailun kahdeksas silloisella halliennätyksellään 36,41. Kuparinen heitti hopealle myös Porvoon SM-kisoissa elokuussa. Tuolloin pisimmälle heitolle tuli mittaa 46,04. Kuparisen ennätys hallissa on 45,14 tämän vuoden tammikuulta. Tulos on myös ikäluokan kauden kärkitulos.

Rättyä lähtee kilpailuun ikäluokkansa sijalta viisi. Hän heitti uudeksi halliennätyksekseen tammikuussa 38,52. Julia Pitkänen ylitti T15-sarjaan vaadittavan karsintarajan (28 metriä) tuloksella 29,66 viime heinäkuussa.

Kilpailussa  nähdään pitkästä aikaa myös janalainen miesheittäjä, kun etenkin SAUL:n kilpailussa kunnostautunut Olli Juvonen heittää miesten kiekossa. Juvosen ennätys on 36,84.

Kiekonheiton SM-kilpailut, Pori (8.2.2020)

Kuva: Nilla Rättyä (vas.) ja Sanni Kuparinen ovat valmiina viikonlopun SM-kisaan. Kuparinen heitti SM-hopeaa viime vuonna sekä hallissa että ulkona. Rättyä lähtee lauantain kisaan tilastoviitosena.