Janalaisille hyviä tuloksia juhannuskisoista

Janalaisille hyviä tuloksia juhannuskisoista

Janakkalan Janan yleisurheilijat kilpailivat jälleen juhannuksen tienoilla eri puolilla Suomea.

Keuruun juhannuskisoissa Heikki Nieminen juoksi miesten 100 metrillä voittoon kauden parhaallaan 10,89. Juho Rönkä sijoittui samalla matkalla pronssille niin ikään kauden parhaallaan 11,44. Päivän ensimmäisessä juoksussa Nieminen kellotti 10,99 ja Rönkä 11,47.

Naisten kiekossa Sanni Kuparinen heitti pronssille tuloksella 45,60. Nilla Rättyä oli saman kilpailun seitsemäs tuloksella 44,00. Kuparisen ennätys tältä kaudelta on 50,06 ja Rättyän 44,31.

Saarijärvellä Iikka Alingué hyppäsi miesten kolmiloikassa kilpailun ykköseksi tuloksella 15,29. Juho Rönkä juoksi miesten 200 metrillä seitsemänneksi ajalla 23,90.

Kuortaneella Lasse Hämelahti jatkoi nousujohteisia kilpailujaan ja juoksi miesten 100 metrin alkuerissä 10,82.

Vaasan kilpailussa Sanni Kuparinen heitti naisten kiekossa kolmanneksi tuloksella 47,36. Nilla Rättyä oli saman kilpailun kuudes tuloksella 41,89.

Hyviä tuloksia myös aikuisurheilijoille

Myös Janan aikuisurheilijat ahkeroivat juhannuksena. Juho Toivari juoksi Somerolla miesten 100 metrillä kauden parhaakseen 12,42. 200 metrillä hän juoksi ajan 25,48.

Naisten 200 metrillä Taru Viiru paranteli ennätyksekseen 30,64. Samalla matkalla Sari Pikkarainen juoksi kauden parhaakseen 31,09. 100 metrillä Viiru juoksi kauden parhaakseen 14,52.

Naisten keihäässä Maarit Lindberg heitti kolmanneksi tuloksella 35,36.

Juniorisarjoissa Maija Santanen hyppäsi T13-sarjan pituuden voittoon tuloksella 4,23. Anna Jokinen oli saman kilpailun viides ennätyksellään 3,85. 200 metrillä Santanen juoksi pronssille ajalla 29,96. Anna Jokinen oli saman kilpailu seitsemäs ennätyksellään 31,70.

Valkeakosken Hippokisoissa Olli Juvonen heitti miesten kiekossa hopealle tuloksella 34,97. Myös Julia Pitkänen nakkasi hopeaa N17-sarjan kiekossa tuloksella 32,38.

Forssassa Eeli Vähätalo heitti P13-sarjan keihäässä viidenneksi tuloksella 17,26. Aada Vähätalo Juoksi T11-sarjan 60 metrillä kolmanneksi ennätyksellään 9,99. Pituudessa hän oli neljäs tuloksella 3,68.

Sipoossa Ismo Ylenius juoksi 1500 metrillä ennätyksekseen 4.43,95. Sari Pikkarainen juoksi 100 metrillä kauden parhaakseen 14,72. 200 metrillä hän juoksi kauden parhaakseen 30,72.

Töysässä Olli Juvonen työnsi M35-sarjan kuulassa kultaa tuloksella 11,04. Myös moukarissa tuli kultaa ennätyksellä 31,09. N50-sarjan kuulassa Inka Juvonen työnsi kultaa ennätyksellään 7,22.

Lisää tuloksia