Hallikausi starttasi hyvillä tuloksilla

Hallikausi starttasi hyvillä tuloksilla

Tänä vuonna 14 täyttävä Inka Hämäläinen osallistui ensimmäisiin SM-kilpailuihinsa Tampereella käydyissä SM-hallimoniotteluissa. Hän päivitti kisapäivän aikana uusiksi peräti neljä lajiennätystään, sekä teki henkilökohtaisen ennätyksen myös ottelupisteissä kooten 2109 pistettä. Tuolla pistemäärällä sijoitus oli 16:s.

Jyväskylän Hipposhalleissa Maija Santanen (kuvassa) päivitti edellistä vuonna 2020 tehtyä kolmiloikkaennätystään senttiä vaille kaksi metriä. Tuloksella 10,23 hän sijoittui T15-kolmiloikan hopealle.

Helsingissä Lotta Jalonen juoksi N19-sarjan 200 metrillä uudeksi ennätyksekseen 28,66. Myös Vantaalla Jalosella kulki hyvin. Hän sijoittui siellä N19-sarjan 100 metrillä hopealle ennätyksellään 13,62.

Vantaalla Maija Santanen juoksi T15-sarjan 60 metrillä neljänneksi ennätyksellään 9,00 ja Nelli Nurminen viidenneksi niin ikään ennätyksellään 9,20. T13-sarjan Anna Jokinen juoksi sarjansa voittoon ennätyksellään 9,02.

Janakkalassa järjestetyssä kuulakisassa päivitettiin myös ennätyksiä. Jussi Heikkiniemi työnsi M17-sarjassa 10,05 (PB). P15-sarjassa Jasper Heikkiniemi päivitti hänkin ennätyksensä lukemaan 6,24. N19-sarjassa Lotta Jalonen työnsi 7,20 (PB). N17-sarjassa saatiin jo vähän kilpailuakin aikaiseksi neljän osallistujan kesken. Kisan voitti Julia Pitkänen tuloksella 10,95 ja toiseksi sijoittui Tuuli Kulju senttiä lyhyemmällä työnnöllä. Helmi Lipsanen oli kolmas ennätyksellään 9,65.

Myös aikuisurheilijat pääsevät pikkuhiljaa aloittamaan kisakauttaan. Taru Viiru juoksi Salossa N45-sarjan ykköseksi tuloksella 9,22. Lahdessa Sari Pikkarainen juoksi naisten 60 metrillä 9,59. Edellisenä päivänä hän oli pinkonut kauden parhaakseen Tampereella 9,45. Tampereella Pikkarainen juoksi myös 200 metriä aikaan 31,52.

Kaikki tulokset

Teksti Pirjo Kärkinen, kuva Eero Santanen

Kuva: Maija Santanen onnistui Jyväskylässä ylittämään maagisen tasaluvun. Tuloksella 10,23 hän sijoittui T15-sarjan kolmiloikan hopealle.