Laurille SM-pronssia Turusta

Turun SM-halleissa ahkeroinut Janakkalan Janan korkeushyppääjä Lauri Stenroth ei yltänyt tällä kertaa tuloksellisesti parhaimpaansa. Tulos 204 toi silti SM-pronssia.

Kilpailu oli todella tasainen. Ainoastaan voittaja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Osku Torro oli ylivoimainen tuloksella 225. Seuraavat kolme kilpailijaa saivat kaikki saman tuloksen 204. Pudotus korkeudesta 199 maksoi Laurille hopeamitalin.

Pronssi on kuitenkin Laurille ensimmäinen mitali aikuisten SM-kilpailuissa.

– Hopean olisin tietenkin mieluummin ottanut. En saanut hyppyä vielä toimimaan pitkällä vauhdilla, vajaalla olisi varmaan mennyt paremmin, Lauri Stenroth kommentoi.

Seuraavaksi SM-kisasirkus jatkaa matkaansa Kuopioon, missä kilpaillaan ensi viikonvaihteessa 17–22-vuotiaiden Suomen mestaruuksista. Janalta matkaan lähtee yhdeksän hengen joukkue.


<-- Takaisin




Pääyhteistyökumppanit:  

 
 

Yhteistyökumppanit:


-yleisurheilukoulut
 

Palveluntarjoajat:


©2010 Janakkalan Jana ry Yleisurheilu