Sanni Kupariselle uusi Janan ennätys

Sanni Kupariselle uusi Janan ennätys

Janakkalan Janan yleisurheilijat tekivät hyviä tuloksia Jämsässä Paunun urheilukentällä. N19-sarjan kiekossa Sanni Kuparinen heitti uudeksi ennätyksekseen voittotuloksen 47,75. Tulos on myös uusi Janan seuraennätys. Edellinen ennätys (45,94) viime vuodelta on myös Kuparisen nimissä. Nilla Rättyä oli saman kilpailun hopealla tuloksella 39,04.

Kuparinen heitti tasaisessa kilpailussa kaksi heittoa yli edellisen ennätyksensä. Hän oli erittäin tyytyväinen kilpailuun.

-Sain tehtyä heitot rennosti, eikä mukana ollut yliyrittämistä. Kiekot lähtivät myös parempaan kulmaan kuin edellisissä kisoissa. En osannut odottaa vielä ennätystä, saati sitten noin isoa parannusta, Sanni Kuparinen kertoo.

Miesten pituudessa Valtteri Välläri onnistui toiseksi viimeisellä hypyllään ja sijoittui tuloksella 716 kilpailun neljänneksi. Tulos ylitti myös Kalevan kisojen tulosrajan. Edellisen kerran Välläri ylitti seitsemän metriä vuonna 2016.

M19-pituudessa Lasse Hämelahti ei saanut askelmerkkiä kohdalleen ja sai yhden mitatun hypyn. Tuloksella 683 hän sijoittui kolmanneksi.

Myös Petra Kallionpää alkaa olla parin vuoden kuntoutuksen jälkeen iskussa. Hän hyppäsi N19-sarjan pituudessa hopealle tuloksella 501. Kallionpään henkilökohtainen ennätys 503 on vuodelta 2016.

Teksti ja kuva Pirjo Rättyä

Tulokset

Nilla Rättyä ja Sanni Kuparinen olivat erittäin tyytyväisiä Jämsän kiekkokisaan.