Kaksi mitalia kiekon talvimestaruuskisoista

Kaksi mitalia kiekon talvimestaruuskisoista

Tänään Kotkassa kisattiin Kiekon talvimestaruuksista. Janalta mukana oli kolme heittäjää ja päivän saldona kaksi hopeamitalia ja yksi sisäratojen seuraennätys. Mitalisteiksi heittivät naisten sarjassa Sanni Kuparinen uudella henkilökohtaisella- ja seuraennätyksellä 52,88. 19-vuotiaissa Jussi Heikkiniemi heitti tuloksen 50,15 ja sijoittui hopealle. Janan kolmas edustaja Jasper Heikkiniemi heitti tuloksen 32,18 ja oli kymmenes.

Valmentaja Esa Virkin kommentit Jasperin ja Jussin suorituksista;
Jasperilla jännitys voitti urheilijan ja saatiin erittäin hyvä oppimiskokemus siitä, että epäonnistumisia ei kannata pelätä.

Jussilta mahtava kilpailu pitkän loukkaantumisen jälkeen, neljä viikkoa on pystytty tekemään edes jonkinlaista heittoharjoittelua yli kolmen kuukauden tauon jälkeen. Henkinen lataus kisaan oli just oikea ja saatiin nousujohteinen kisa. Ennen kisaa sovittiin, että 48 metriä on se mihin ollaan tyytyväisiä. Nyt tuli 50m ja ei siellä mitään nappiheittoja ollut. Tällä tekniikkaharjoittelun määrällä ne on vielä aika harvassa. Kuitenkin kokonaisuutena todella hyvä kisa. Varsinkin henkisen puolen onnistuminen on Jussille tärkeä.

Mitalistien omat kommentit kisan jälkeen;

Kisa oli viimeisen puolen vuoden haasteista huolimatta hyvä onnistuminen. Heitot olivat ihan hyviä siihen nähden, että en ole päässyt heittämään paljoa viime aikoina. 48 metristä lähdettiin hakemaan ja 50 metriä ylittyi. Pitää siihen olla enemmän, kuin tyytyväinen. Tästä on parempi, kuin hyvä jatkaa kohti kesää, kertoili Jussi kisan jälkeen kotimatkalla.

Heti kisan jälkeen tavoitettu Sanni oli myös tyytyväinen päivän kisaan. Tasaista kisaa oli lähdetty hakemaan ja sellainen saatiinkin. Vaikeamman viime vuoden jälkeen mennyt harjoituskausi on onnistunut hyvin ja kehitystä on tapahtunut. Tekniikan kanssa pientä haastetta ollut, varsinkin loppu tuottaa vielä kisoissa ongelmia. Harjoituksissa jo sekin osa on alkanut toimia. Kokonaisuutena Sanni oli tyytyväinen hallikautensa antiin ja siitä onkin hyvä suunnata katseet jo tulevan kesän kisoihin.

TULOKSET

Kuva: Esa Virkki