Jussi Heikkiniemelle kiekon SM-pronssia

Jussi Heikkiniemelle kiekon SM-pronssia

SM-kilpailuja käytiin kuluneena viikonloppuna sekä Nastolassa että Oulussa. Nastolassa heitettiin kiekon talvimestaruuskilpailut ja nuorten Suomen mestaruuksista kilpailtiin Oulussa.

Nastolassa Jussi Heikkiniemi heitti M17-sarjan kiekossa pronssille tuloksella 49,13. Heikkiniemi on aikaisemmin tällä kaudella kilpaillut kiekossa ainoastaan kerran, jolloin hän heitti uudeksi ennätyksekseen 51,21. Tuolla tuloksella hän on myös edelleen ikäsarjansa kausitilaston kakkosena.

Sanni Kuparinen ei päässyt uusimaan viimevuotista yleisen sarjan kiekkomitaliaan. Toipilaan pisin heitto jäi tällä kertaa mittaan 47,62. Kuparinen sijoittui kilpailun neljänneksi. Mutta kisakausi jatkuu maaliskuun alkupuolella, sillä Kuparinen on valittu heittolajien Euroopan cupiin N22-sarjaan. Kilpailu käydään Portugalin Leiriassa. Heittäjän ennätys viime kaudelta on 51,99.

Julia Pitkänen heitti N19-sarjan yhdenneksitoista ennätyksellään 33,05 ja Jenniina Virtanen oli saman sarjan kahdestoista tuloksella 32,68.

Jasper Heikkiniemi heitti ensimmäisessä SM-kisassaan yhdeksänneksi tuloksella 31,50.

Miesten kiekkokisassa Olli Juvonen oli kahdeksas (32,03).

Oulussa Tuuli Kulju selvitti tiensä peräti 64 juoksijan joukosta alkueristä N17-sarjan 60 metrin välieriin. Kulju juoksi alkuerien viidenneksi ajalla 7,99. Välierissä hän oli ajalla 7,96 seitsemäs, joten hän jäi vain niukasti finaalista. Kulju on päivittänyt tällä kaudella ennätystään peräti neljä kertaa. Hän juoksi Janan seuraennätyksen 7,93 helmikuun alussa Tampereella.

300 metrillä Tuuli Kulju juoksi ylipitkällä radalla ajan 43,43 (15:s). 200 metrillä Lotta Jalonen juoksi ajan 28,69 (24:s). Jalosen ennätys tältä kaudelta on 28,20.

Kuva Ville Heikkiniemi

Tulokset, Nastola

Tulokset, Oulu