Janalaisille kolme SM-mitalia Tampereelta

Janalaisille kolme SM-mitalia Tampereelta

Tänä vuonna nuorten SM-halleihin oli ilmoittautunut peräti 11 Janakkalan Janan yleisurheilijaa. Määrä on suurin kautta aikojen. Kaikki myös pääsivät aloittamaan kilpailunsa.

Iikka Alingué oli tilastoykkösenä selvä ennakkosuosikki M22-sarjan kolmiloikassa. Alingué lunasti odotukset ja voitti kilpailun tuloksella 15,62, vaikka joutuikin jättämään kisan kesken kolmannen kierroksen jälkeen.

– Pikkuisen sattui nilkkaan toisella kierroksella. Ei mitään sen pahempaa, mutta emme lähteneet riskeeraaman, jotta harjoituskausi ei alkaisi myöhässä. Hallikausi saatiin ihan hyvin pakettiin. Tässä vakiintui sellainen kaava kisoihin, että sain mielen oikeaan paikkaan. Se tuntui toimivankin ihan koko hallikauden, Iikka Alingué pohtii.

Alinguén ennätys 15,94 on viime vuodelta, ja viikko sitten hän loikkasi Jyväskylän SM-halleissa miesten sarjan hopeaa tuloksella 15,65.

Kohta 16 vuotta täyttävä Helmi Lipsanen nappasi N17-sarjan kolmiloikasta yllätyshopeaa uudella halliennätyksellään 11,35. Tuolla tuloksella Lipsanen sijoittuu myös ikäluokkansa kolmannelle sijalle. Elisa Alastalo oli saman kilpailun 17:s tuloksella 10,66.

Mitali myös kuularingistä

Myös N22-sarjan kuulantyönnöstä tuli mitali Janakkalaan, kun Sanni Kuparinen työnsi pronssille tuloksella 13,56. Kilpailua edeltävällä viikolla Kuparinen oli päivittänyt uudeksi ennätyksekseen 13,70. Nilla Rättyä oli SM-kilpailun seitsemäs tuloksella 11,47.

Sekä Kuparinen että Rättyä kilpailivat kakkoslajissaan, eikä heidän päälajinsa eli kiekonheiton mestaruuksista kilpailla hallikaudella.

– Tuo tulos oli toiseksi pisin, mitä ikinä olenkin työntänyt. Mitali tuli vähän yllärinä, sillä vielä kaksi viikkoa sitten oli kuulan kanssa teknisiä ongelmia. Vielä paremmaltahan se tuntuu, kun onnistuu SM-kisoissa. Se tietysti harmittaa, että kiekossa ei nyt SM-kisoja ole. Onneksi olemme saaneet muita hyviä kisoja tehtyä, Sanni Kuparinen kertoo.

Kuparisen tavoitteina tulevalla kesäkaudella on ylittää 50 metriä kiekossa ja työntää kuulaa lähemmäs 14 metriä.

N17-sarjan kuulantyönnössä Julia Pitkänen paranteli ennätyksensä lukemaan 11,45. Tuolla tuloksella hän oli kilpailun yhdestoista. Jenniina Virtanen työnsi samassa kilpailussa 9,99 (17:s) ja Anniina Henttonen 7,18 (19:s).

Laura Anttila juoksi N19-sarjan 60 metrillä ajan 8,80 (21:s) ja Hilja Niemi N17-sarjan 800 metrillä ajan 3.02,24 (31:s). Ella Pullinen aloitti kisaviikonlopun perjantaina N22-sarjan 300 metrin aidoilla, mutta joutui keskeyttämään kilpailun takareisivamman vuoksi.

– Hyvä viikonloppu Janan joukkueelta. Se tuntuu aina erityisen hienolta, kun joku uusi urheilija pääsee mitaleille SM-kilpailuissa, mutta kyllä tässä koko joukkue venyi hyviin suorituksiin, Janakkalan Janan valmennuspäällikkö Jari Kataja summaa.

Teksti Pirjo Rättyä, kuva Heidi Lehikoinen

Kuvassa: Helmi Lipsanen hyppäsi ensimmäisen SM-mitalinsa N17-sarjan kolmiloikassa Tampereella.

Kuuntele Iikka Alinguén kommentit kisan jälkeen Heidi Lehikoisen haastattelusta Janan yu:n FB-sivuilta tämän linkin kautta.