Hyviä tuloksia ja ennätyksiä Tampereelta

Hyviä tuloksia ja ennätyksiä Tampereelta

Tampere Junior Indoor Gamesit käytiin viime viikonloppuna Pirkkahallissa. Kolmipäiväisen kisaviikonlopun aikana hallissa nähtiin peräti 1 800 nuorta urheilijaa eri puolilta Suomea. Myös janalaisittain kilpailut menivät mainiosti, ja uusia ennätyksiä päästiin kirjamaan.

N17-sarjan Lotta Jalonen juoksi 60 aidoissa viidenneksi tuloksella 9,75. Alkuerissä hän juoksi matkan aikaan 9,67. 60 metrin sileän alkuerissä Jalosen matka taittui tällä kertaa aikaan 8,76. Saman sarjaan kuulassa Jenniina Virtanen työnsi ennätyksekseen 9,50 (13:s).

T15-sarjan 60 metrillä Anniina Henttonen juoksi 9,60 ja kuulassa hän työnsi 6,31 (20:s). Kiekossa Henttonen heitti ennätyksekseen 22,24 (16:s).

T14-sarjan Nea Nummenpää juoksi 60 metrillä ajan 8,65. Samalla matkalla Tuuli Kulju päivitti ennätyksekseen 8,85. Nummenpää juoksi 60 metrin aidoissa ennätyksekseen 12,66. Saman sarjan pituudessa oli mukana peräti 103 osallistujaa, ja Nummenpää kirjautti ennätyksekseen 4,78 sijoittuen kuudenneksitoista. Kulju työnsi kuulassa kymmenenneksi tuloksella 10,13. Keihäässä hän heitti ennätyksekseen 29,81 (21:s).

T13-sarjan korkeudessa Venla Liukkonen hyppäsi ennätyksekseen 1,36. Keihäässä hän oli kahdestoista ennätyksellään 22,62. Hanna Henttonen heitti samassa kilpailussa ennätyksekseen 17,44 (26:s).

T12-sarjan Venla Hyvölä juoksi 1000 metrillä ennätyksekseen 3.54,36. Pituudessa Hyvölä hyppäsi ennätyksekseen 3,46 ja Maija Santanen päivitti samassa kilpailussa ennätystään lukemaan 3,88. Myös Inka Hämäläinen kirjautti ennätyksensä uuteen lukemaan 4,10. 60 metrin aidoissa Hämäläinen juoksi ennätyksekseen 11,26. Korkeudessa hän sijoittui seitsemänneksi ennätyksellään 1,33. Kuulassa Hämäläinen työnsi ennätyksekseen 8,35 (10:s).

Lauantain parasta janalaisantia olivat 13-vuotiaiden poikien 60 metrillä Kasper Päivärinnan ja Topias Vällärin juoksut. Molemmat pojat selvittivät tiensä B-finaaliin, jossa ratkaisiin sijat 9-16. B-finaalissa matka taittui aikaan 8,37 (10:s). Myös Topias Välläri päivitti ennätystään alkuerissä lukemaan 8,37. Finaalissa hän oli ajalla 8,42 12:s. Alkuerissä Päivärinta juoksi ennätyksekseen 8,33. Tuomas Räkköläinen juoksi samassa kilpailussa ennätyksekseen 8,93.

Pituudessa Päivärinta hyppäsi viidenneksi ennätyksellään 4,78. Tuolla tuloksella hän on kotimaan tilastossa ikäluokkansa kuudes. Tuomas Räkköläinen hyppäsi samassa kilpailussa kauden parhaakseen 4,16 (22:s). Saman sarjan Matias Räkköläinen työnsi kuulassa ennätyksekseen 7,52 (24:s).

P11-pituudessa Antti Saari hyppäsi ennätyksekseen 3,45. Keihäässä hän päivitti ennätyksensä lukemaan 11,21.

Kisaviikonlopun päättäneissä pikaviesteissä mukana oli kolme janalaisjoukkuetta. 13-vuotiaiden poikien joukkue Antti Saari, Matias Räkköläinen, Tuomas Räkköläinen ja Kasper Päivärinta juoksivat ajan 58,91 sijoittuen kymmenenneksi. Saman ikäisten tyttöjen joukkue Inka Hämäläinen, Maija Santanen, Hanna Henttonen ja Meeri Koliseva kellottivat ajan 57,57 (12:s). Aika on täysin sama, jonka Janan tytöt juoksivat myös viime vuonna 13-vuotiaiden viestissä. 15-tyttöjen viestikvartetti, Venla Liukkonen, Anniina Henttonen, Nea Nummenpää ja Tuuli Kulju juoksivat ajan 56,76 (27:s).
– Viikonloppu meni vähän niinkuin odotinkin. Odotuksissa oli sekä hyviä tuloksia että ennätyksiä. Viikonloppu sisälsi myös pieniä vastoinkäymisiä, mutta onneksi tämä on vain urheilua. Nyt nenä kohti uusia treenejä ja kesäkautta, Janakkalan Janan nuorisopäällikkö Arto Nousiainen kommentoi.
Lotta Jalonen juoksi N17-sarjan 60 metrin aidoissa viidenneksi. Kuva Arto Nousiainen.