Hallikisakausi on nyt paketissa – hyvin meni!

Hallikisakausi on nyt paketissa – hyvin meni!

Talven hallikisakausi on paketissa. Talvikausi olikin mielenkiintoinen. Ensin odoteltiin, tuleeko hallikaudelle kisoja vai ei. Myös viime syksyn muutokset valmennusryhmissä toivat omaa jännitystään sekä myös toisaalta luottoa valmentajien ja urheilijoiden tekemään työhön.

Onneksi koronan vastaisessa taistossa taidetaan olla jo voiton puolella. Ja kohta päästään taas kisoja kiertämään.

Pikamatkoilla mentiin kovaa

Pikajuoksut tarjosivat tälle hallikaudelle hyvää menestystä, ja janalaisille tuli paljon uusia ennätyksiä. Taisikin olla niin, että kaikki ketkä pikamatkalle osallistuivat, tekivät ennätyksensä. Kirsikkana kakun päällä tietysti Elsi Nokisalmen juoksu 9-vuotiaiden 150 metrillä. Elsihän kirjauttikin kaikkien aikojen kovimman suomalaisten ajan ikäsarjassaan, lisäksi Elsi komeilee myös 40 metrin hallitilaston kärjessä.

Myös Janan hallitilastojen Top 10 -listalle kirjautti nimensä yhteensä viisi juoksijaa.

Hypyissä hienoa venymistä

Janalaiset hyppivät useamman urheilijan voimin hallikauden aikana niin hiekkakasaan kuin patjallekin. Ennätyksiä kirjattiinkin useita. Korkeuspaikalla Inka Hämäläinen hyppäsi Tampere Junior Indoor Gameseissä hienoon voittoon tuloksella 156. Tulos oikeutti myös Suomen tilaston kakkoseksi. Kolmiloikkapaikalla Maija Santanen hyppäsi 10,62 Suomen tilaston viidenneksi. Inka Hämäläinen on samalla listalla kuudentena tuloksella 10,46.

Helmi Lipsanen hyppäsi nuorten SM-halleissa tuloksen 11,29 ja sijoittui sillä kuudenneksi. Miesten kolmiloikassa Iikka Alingué hyppäsi hallikauden ainoan kisansa Kuopiossa ja toi kotiin SM-pronssia.

Janan hallitilastojen Top 10 -listalle kirjattiin yhteensä kolme uutta tulosta.

Heittopaikalla vilskettä

Heitoissa saatiin uusia ennätyksiä ja menestystä. Kiekkopaikalla Sanni Kuparinen rikkoi 50 metrin rajan myös hallissa tuloksella 50,63. Hän saavutti myös ensimmäisen aikuisten sarjan SM-mitalinsa heittämällä Porissa kiekon talvimestaruuskisoissa pronssia. Porissa myös Jenniina Virtanen heitti 19-vuotiaissa neljänneksi uudella ennätyksellään 34,47. Sijalle seitsemän ylsi Jussi Heikkiniemi henkilökohtaisella ennätyksellään 41,14.

Janan hallitilastojen Top 10 -listalle kirjattiin yhteensä viisi uutta tulosta.

Aikuisurheilijoille menestystä laajalla rintamalla 

Aikuisurheilijoitamme osallistui menestyksekkäästi EM-kisoihin Portugalin Bragassa. Kisoista kotiin tuomisina oli kaksi mitalia. Euroopan mestariksi M50-sarjassa heitti Petri Satto ja Olli Juvonen heitti M35-sarjan kiekossa pronssia. Satto voitti myös SAUL:n SM-halleissa keihään Suomen mestaruuden.

Vauhdittomien hyppyjen SM-kisoista aikuisurheilijat toivat kotiin kuusi mitalia ja tukun SAUL:n pistesijoja.

lisää toimijoita tarvitaan

Syksyllä tehdyt muutokset valmennusryhmiin ainakin näyttävät olleen oikeanlaisia, ja sekä urheilijat että valmentajat ovat hoitaneet tehtävänsä hyvin. Nyt voimme hyvillä mielin suunnata katseen kohti kesää ja siellä odottavia kisoja. Vielä talvea riittää, mutta Linskin avautumista päästään jo kohta odottelemaan. Lisäksi toivotaan, että tämän vuoden aikana päästäisiin jo rakentamaan uutta urheilukenttää Hakamäkeen.

Toiveena olisi vielä saada lisää vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Kisoissa tarvitaan aina apukäsiä, niitä ei ole koskaan liikaa. Tehtävät ovat helppoja, eivätkä vaadi ennakkotietoa. Niihin opastetaan kyllä ja apuna on aina henkilöitä, jotka osaavat tarvittaessa neuvoa.

Arto Nousiainen, urheilutoimenjohtaja

Kuvassa tämän talven Suomen ennätys -tyttö, Elsi Nokisalmi. Kuva Arto Nousiainen.

Talven saldo lukuina

SM-mitalit, yleinen sarja

  • Iikka Alingué, M kolmiloikka (15,39), pronssia
  • Sanni Kuparinen, N kiekko (48,16), pronssia

EM-mitalit (aikuisurheilijat)

  • Petri Satto, M50 keihäs (57,23), kultaa
  • Olli Juvonen, M35 kiekko (36,77), pronssia

SAUL:n SM-mitalit (aikuisurheilijat)

  • Petri Satto, M50 keihäs (55,24), kultaa
  • Juho Toivari, M35 vauhditon korkeus (126), pronssia
  • Laura Nurminen, N35 vauhditon kolmiloikka (6,19), pronssia
  • Petri Satto, M50 vauhditon korkeus (132), hopeaa
  • Petri Satto, M50 vauhditon kolmiloikka (7,65), hopeaa
  • Juho Toivari, M35 3-ottelu, vauhdittomat (1810), pronssia
  • Petri Satto, M50 3-ottelu, vauhdittomat (2275), hopeaa

SM-kilpailuissa kuuden parhaan joukossa

  • Jenniina Virtanen, N19 kiekko 34,47, neljäs
  • Sanni Kuparinen, N22 kuula 12,23, kuudes
  • Helmi Lipsanen, N17 kolmiloikka 11,29, kuudes