Janan harrasteryhmissä liikutaan aina ammattitaitoisen ohjaajan tai valmentajan johdolla. Ryhmät sopivat niille, jotka eivät halua tai voi tällä hetkellä kilpailla. Ryhmistä voi siirtyä myös kilparyhmiin.
Äijätreeneissä liikutaan vertaisohjaajan ohjauksessa.
Aikuisten toiminnassa maksuvälineinä käyvät myös Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit, Smartumin saldo ja Edenredin mobiilimaksu ja virikesetelit.
Kauden 2022–2023 harrastustoimintaa
Jo vuonna 2008 toimintansa aloittanut Janan Juoksuklubi kokoontuu viikoittain valmentajan johdolla yhteislenkille tai treenaamaan juoksua tukevia vaihtoehtoisia liikuntamuotoja vuodenajan mukaan.
Juoksuklubin toiminta jatkuu ympäri vuoden ja klubilaisille laaditaan kuntotasoon ja tavoitteisiin sopiva treeniohjelma.
Juoksuklubi on tarkoitettu kaikille säännöllisesti kuntoilua harrastaville, jotka haluavat kehittää ammattitaitoisessa valmennuksessa omaa fyysistä kuntoaan sekä nauttia ryhmäliikunnan tuomasta yhteishengestä
Liittymismaksu sekä kolmen kuukauden kuukausimaksu laskutetaan liittymisen jälkeen sähköpostilla. Ilmoittautuminen on sitova. Maksuja ei palauteta.
Aikuisten toiminnassa maksuvälineinä käyvät myös Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit, Smartumin saldo, Edenredin virikesetelit ja mobiilimaksu sekä ePassi-verkkomaksu. Jos maksat arvoseteleillä, varaa maksu mukaan ensimmäisellä kerralla. Jos maksat Smartumin saldolla tai Edenredin mobiilimaksulla, lähetä kuitti maksusta sähköpostilla.
Juoksuklubin valmentajana toimii: Jarmo Väisänen, puh 040 451 0310, proffa65(at)gmail.com
Liittymismaksu sekä kolmen kuukauden kuukausimaksu laskutetaan suomisport-palvelun kautta ilmoitatutumisen jälkeen.
Ilmoittautuminen on sitova. Maksuja ei palauteta.
Liittymismaksu (50 euroa)
sisältää
– 12 kuukauden oikeuden olla mukana klubissa Kuukausimaksu (50 e/kk)
– Viikoittaiset kuntotasoon ja tavoitteisiin sopiva ohjelmat
– Kaksi yhteisharjoitusta (to ja la) viikossa valmentajan johdolla (marras-huhtikuu), yhteislenkki (to) valmentajan johdolla (touko–syyskuu)
– Testijuoksun kerran kuussa
– Tasotestin kerran vuodessa
– Juoksuklubilaisia ei ole vakuutettu, joten urheilijan on syytä tarkistaa oma vakuutusturvansa.
Torstain harjoitus klo 18–20 (yhteislenkki) lähtöpaikka ilmoitetaan kyseisellä viikolla
Lauantain harjoitus klo 10–12 (yhteislenkki + lihaskuntoharjoitus), Kuumolatalon iso sali
Henkilökohtainen harjoitusohjelma
Äijätreeni on ainoastaan miehille tarkoitettu kuntoliikuntaryhmä Tervakoskella ja Leppäkoskella. Molempiin ryhmiin otetaan maksimissaan 15 äijää. Vapaat paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Harjoitukset on suunnattu kaiken ikäisille miehille ja mukaan voi tulla, vaikka viime treenistä olisi jo aikaa ja etureppuakin löytyisi omasta takaa. Riittää, kun on intoa uuden kokeilemiseen ja vanhojen taitojen vetristelyyn!
Syyskausi laskutetaan ilmoittautumisen jalkeen, kuitenkin niin että maksu on oltava maksettuna ennen ensimmäistä kertaa. Kevätkausi laskutetaan tammikuussa.
Aikuisten toiminnassa maksuvälineinä käyvät myös Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit, Smartumin saldo, Edenredin virikesetelit ja mobiilimaksu sekä ePassi-verkkomaksu. Jos maksat arvoseteleillä, varaa maksu mukaan ensimmäisellä kerralla. Jos maksat Smartumin saldolla tai Edenredin mobiilimaksulla, lähetä kuitti maksusta sähköpostilla.
Osallistujia ei ole vakuutettu eli hoidathan vakuutusasiat kuntoon.
Äijätreenit, LEPPÄKOSKI
Leppäkosken koulu tiistai klo 19–20
Treeni koostuu eri joukkuelajien peleistä vertaisohjaajan johdolla.
Leppäkoski, Leppäkosken koulu
Syksy 19.9.–13.12.2022
Kevät 2023 viikot 2–18
Vertaisohjaaja: Arto Käkönen puh. 0400 107 444
Linkki ilmoittautumiseen (Ryhmä ei kokoonnu talvella 2023-2024)
Äijätreenit, Tervakoski
Tervakosken alakoulu maanantai klo 19–20
Treeni koostuu eri joukkuelajien peleistä vertaisohjaajan johdolla.
Syksy 18.9.–11.12.2022
Kevät 2022 viikot 2–18
Vertaisohjaaja: Markus Lahtinen, puh. 040 7452 496
Hinta molemmilla äijätreeneillä on seuraava:
Syyskausi 40e
– sisältää; treenivuorot
+ jokaiselle tulee vielä seuran jäsenyys lasku vuodelle 2023
Kevätkausi 50e
– sisältää; treenivuorot
+ jokaiselle tulee vielä seuran jäsenyys lasku vuodelle 2024
Koko kausi 80e
– sisältää; treenivuorot
+ jokaiselle tulee vielä seuran jäsenyys lasku vuodelle 2023 ja vuodelle 2024
Jäsenyys laskutetaan Suomisportin kautta. Muista tarkistaa, että olet liittynyt myös seuran jäseneksi https://janakkalanjana.fi/liity-jaseneksi/.
Jäsenmaksuja hallinoi pääseura
Kuntoliikunnan uutisia
- Muhkea mitalisaalis Janan aikkareille SAUL:n SM-kisoista
- Perinteinen Janan Wappu-run juostiin vapunpäivänä
- Perinteinen Wappu-run jälleen vapunpäivänä Kuumolassa
- Suomi kahdeksas Torunin MM-kisoissa
- Janasta viisi urheilijaa aikuisurheilijoiden MM-kisoihin
- Kaksi janalaista aikuisurheilijoiden PM-kilpailuihin
- SAUL:n SM-hallikisoista hyviä suorituksia ja mitaleita
- Janasta 10 urheilijaa SAUL:n SM-halleihin Vaasaan
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Ajankohtaista asiaa vuoden 2023 jäsenmaksuista