Jarmo Väisänen on nimitetty Janakkalan Janan yleisurheilujaoston puheenjohtajaksi 1.7.2025 alkaen. Hän on tuttu kasvo seurassa jo yli vuosikymmenen ajalta – ja monelle myös tärkeä tuki juoksupolulla.
Jarmo aloitti Janassa vuoden 2013 alussa, kun hän ryhtyi hieromaan seuran urheilijoita. Pian pelkkä lihashuolto ei enää riittänyt, sillä seuraavana vuonna mukaan tulivat juoksu- ja maratonkoulut. Vuodesta 2015 lähtien hän on vetänyt Janan juoksuklubia, ja toiminta on vuosien varrella kasvanut monipuoliseksi aikuisten ja nuorten kestävyysurheilun kokonaisuudeksi.
Syksystä 2021 alkaen mukaan ovat tulleet myös aikuispikajuoksijat ja nuoret kestävyysjuoksijat. Tällä hetkellä Jarmon valmennuksessa on yhteensä 28 urheilijaa. Puheenjohtajuuden myötä Jarmon rooli laajenee entisestään. Häneen voi jatkossa olla yhteydessä kaikissa yleisurheilutoimintaan liittyvissä asioissa.
Tavoitteena tehokas, toimiva ja menestyvä jaosto
Uuden puheenjohtajan mukaan jaoston suunta on selkeä: “Rakennetaan organisaatiosta entistä toimivampi ja tehokkaampi, jotta voimme keskittyä olennaiseen – nuorten urheilun ja liikunnan tukemiseen sekä kehittämiseen. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on saada lisää 15–22-vuotiaita urheilijoita mukaan toimintaan. Kasvavan ja aktiivisen joukon avulla pystymme kilpailemaan suuremmalla ryhmällä ja menestymään entistä paremmin nuorten SM-kisoissa.”
Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden urheilutarinoita yhdessä, askel kerrallaan.