Janalaisilla oli vilkas kisaviikonloppu

Janalaisilla oli vilkas kisaviikonloppu

Menneen viikonlopun aikana janalaiset olivat kisailemassa niin Hämeenlinnassa, Toijalassa kuin Jyväskylässäkin.

Jyväskylä Gameseissa tulessa olivat Iikka Alingué, Sanni Kuparinen, Nilla Rättyä, Petra Kallionpää, Emma Kuikka ja Ella Pullinen. Alingué loikki 3-loikassa tasan 15 metrin tuloksen ja voitti kilpailun ylivoimaisesti. Tulos ylitti myös 19-vuotiaiden MM-kisarajan 14,90. Kuparinen ja Rättyä osallistuivat naisten kiekkoon ja viimeisellä kierroksella Kuparinen päivitti Janan seuraennätystä lukemaan 44,30 sijoittuen kuudenneksi. Tulos jäi vain 20 senttiä 17-vuotiaiden EM-rajasta. Rättyä sijoittui tuloksella 33,23 yhdeksänneksi. 19-vuotiaiden pituudessa Petra Kallionpää sijoittui kuudenneksi tuloksella 467. N17-sarjasssa Emma Kuikka hyppäsi pituudessa tuloksen 453 (8.). Saman ikäisten 400 metrin aidoissa Ella Pullinen debytoi ajalla 1.11,74 sijoittuen viidenneksi.

Tarmon nuorisokisoissa Hämeenlinnan Kaurialan kentällä kisasi neljä janalaista. 11-vuotiaissa Meeri Koliseva juoksi 60 metrillä voittoon uudella ennätyksellään 8,77. Pituudessa hän saavutti ennätyksellään 412 pronssia. Niklas Pitkänen sijoittui hopealle keihäässä tuloksella 12,24. 60 metrillä (11,71) sekä pituudessa hän sijoittui neljänneksi (299). 13-vuotiaissa Nea Nummenpäälle oli kotiin tuomisina kaksi ennätystä sekä mitalia. Hopeaa tuli 60 metrillä (9,08) ja kuulan kaari kantoi pronssia tuloksella 8,59. Julia Pitkänen juoksi 60 metriä ennätysaikaan 9,61 sijoittuen kuudenneksi. Myös kuulassa sijoitus oli kuudes henkilökohtaisella ennätyksellä 8,26. Päivän päätteeksi hän hyppäsi korkeudessa lähelle ennätystään tuloksella 135 ja sijoittui hopealle.

Sunnuntaina Toijalassa kisattiin Kesän kansalliset / Eeles Landströmin nimikkokilpailu. Janalaisia mukana oli kaksi. Naisten kiekossa Anu Virtanen heitti 20,52 (4.) ja miesten keihäässä Petri Satto kiskaisi 51,68 pituisen kaaren sijoittuen neljänneksi.

Tulokset:
Jyväskylä
Hämeenlinna
Toijala

Kuva Arto Nousiainen