Uudy:n pm-kisoista 21 mitalin saalis

Uudy:n pm-kisoista 21 mitalin saalis

Menneenä viikonloppuna Klaukkalan urheilukentällä Nurmijärvellä kilpailtiin Uudenmaan piirin yleisurheilumestaruuksista 9–15-vuotiaiden sarjoissa. Kisoissa oli mukana kaikkiaan 352 urheilijaa ja lajisuorituksia kahden päivän aikana tuli 1 152 kappaletta.

Kilpailussa oli mukana lopulta 29 janalaista, jotka kokosivat kahden päivän aikana peräti 21 mitalia (9 kultaa, 6 hopeaa ja 6 pronssia). Uusia ennätyksiä janalaiset tekivät 33 kappaletta.

9-vuotiaissa oli mukana kolme janalaista: Melina Nieminen, Aada Vähätalo ja Aleksi Sahila. Melina Nieminen juoksi lauantaina 40 metriä uuden hienon ennätyksensä 7,13 (13:s). Sunnuntaina Aada Vähätalo osallistui kuulaan ja pituuteen. Kuulassa käytiin tiukkaa senttitaistoa ja Vähätalo sijoittui hienosti viidenneksi. Toisena lajina hänellä oli pituus, jossa tulokseksi tuli 308 (11:s). Aleksi Sahila osallistui neljään lajiin (40m, pituus, korkeus ja kuula). Ennätykseen hän ylsi 40 metrin juoksussa ajalla 7,48. Korkeudessa Vähätalo sijoittui yhdeksänneksi tuloksella 91 senttiä,

5. Aada Vähtalo T9 kuula 4,68
9. Aleksi Sahila P9 korkeus 091
11. Aada Vähätalo T9 pituus 308
13. Melina Nieminen T9 40 m 7,13 PB
13. Aleksi Sahila P9 pituus 283 PB
14. Aleksi Sahila P9 kuula 4,38
15. Aleksi Sahila P9 40 m 7,48 PB

10-vuotiaiden sarjassa oli mukana kaksi janalaista: Ella Sahila ja Antti Saari. Ella Sahila teki hienot neljä lajia, joista kahdessa päästiin päivittämään myös ennätyksiä: kuulan ennätys on nyt 6,23 ja kiekon 12,52. Pojissa Antti Saari hyppäsi korkeudessa ennätyksensä 101, mutta joutui harmittavasti vatsakipujen vuoksi jättämään paraatilajinsa 1000 metriä juoksematta.

5. Ella Sahila T10 keihäs 12,14
6. Ella Sahila T10 kuula 6,23 PB
7. Ella Sahila T10 kiekko 12,52 PB
8. Antti Saari P10 korkeus 101 PB
15. Ella Sahila T10 pituus 296

11-vuotiaiden janalaisjoukkue oli tänä vuonna Janan suurin ikäsarja. Mukana oli kaikkiaan 10 urheilijaa: Veikka Ahti, Eeli Vähätalo, Eerika Nieminen, Enna Hämäläinen, Maija Santanen, Maija Harju, Inka Hämäläinen, Venla Hyvölä, Nelli Nurminen ja Aila Leino. Veikka Ahti tehtaili joka lajissa ennätyksensä (60 m 9,87; pituus 331 ja kuula 5,16). Eeli Vähätalo heitti kiekossa viidenneksi (13,30).

Tytöissä Maija Harju käveli 1000 metrillä mestaruuteen ja Venla Hyvölä juoksi 1000 metrillä pronssia ennätyksellään. Inka Hämäläinen nappasi pari nelossijaa korkeudessa ja kuulassa, jossa tuli myös ennätys. 60 metrin juoksussa kaikki janalaiset tytöt tekivät ennätyksensä; Maija Santanen 9,33, Eerika Nieminen 9,51, Aila Leino 9,56 ja Nelli Nurminen 10,38. Keihäässä Enna Hämäläinen heitti ennätyksen.

1. Maija Harju T11 1000 m kävely 5.53,57
3. Venla Hyvölä T11 1000 m 3.48,02 PB
4. Eerika Nieminen T11 kiekko 19,87
4. Inka Hämäläinen T11 kuula 8,22 PB
4. Inka Hämäläinen T11 korkeus 125
5. Maija Harju T11 1000 m 3.54,08
5. Eerika Nieminen T11 pituus 393
5. Eeli Vähätalo P11 kiekko 13,30
5. Maija Santanen T11 60 m aidat 10,96
6. Maija Santanen T11 60 m 9,33 PB
7. Inka Hämäläinen T11 pituus 385
7. Veikka Ahti P11 kuula 5,16 PB
8. Venla Hyvölä T11 korkeus 119
8. Maija Santanen T11 pituus 377
8. Inka Hämäläinen T11 60 m aidat 11,46 PB
9. Eerika Nieminen T11 60 m 9,51 PB
10. Enna Hämäläinen T11 kuula 6,25
11. Aila Leino T11 60 m 9,56 PB
11. Veikka Ahti P11 pituus 331 PB
12. Enna Hämäläinen T11 keihäs 12,76 PB
12. Veikka Ahti P11 60 m 9,87 PB
16. Aila Leino T11 pituus 321
21. Nelli Nurminen T11 60 m 10,38 PB
22. Enna Hämäläinen T11 pituus 271

12-vuotiaissa kilpailivat Meeri Koliseva, Hanna Henttonen, Venla Liukkonen, Matias Räkköläinen, Tuomas Räkköläinen, Topias Välläri ja Akusti Ruokangas. Tytöissä Meeri Koliseva nappasi kolme mitalia, joista kaksi mestaruutta (60 m ja pituus) ja hopeaa 200 metriltä. Neljäs laji 60 metrin aidat toivat nelossijan ennätyksellä. Pituudessa Koliseva piti kannustajia jännityksessä, kun sai vasta viimeisellä hyvän onnistuneen hypyn.

Akusti Ruokangas hallitsi poikien keihästä voittaen mestaruuden reilun kuuden metrin erolla seuraavaan. Tyttöjen keihäässä Venla Liukkonen heitti pronssille ennätyksellään. Topias Vällärillä kotiintuomisina kaksi mitalia ja kolme nelossijaa. Kuulasta Välläri tienasi hopeaa ja 200 metriltä pronssia. Tuomas Räkköläinen hyppäsi pituudessa pronssille tuloksella 436 ja velipoika Matias Räkköläinen heitti moukarissa neljänneksi ennätyksellään. Hanna Henttonen heitti Venlan vanavedessä keihäässä viidenneksi.

1. Meeri Koliseva T12 60 m 8,74
1. Meeri Koliseva T12 pituus 422
1. Akusti Ruokangas P12 keihäs 38,67
2. Meeri Koliseva T12 200 m 29,90
2. Topias Välläri P12 kuula 8,52
3. Venla Liukkonen T12 keihäs 18,65 PB
3. Tuomas Räkköläinen P12 pituus 436
3. Topias Välläri P12 200 m 29,57
4. Topias Välläri P12 pituus 434
4. Topias Välläri P12 keihäs 30,48 PB
4. Topias Välläri P12 60 m 8,57
4. Meeri Koliseva T12 60 m aidat 11,40 PB
4. Venla Liukkonen T12 korkeus 132
4. Matias Räkköläinen P12 moukari 13,85 PB
5. Matias Räkköläinen P12 kuula 6,44
5. Hanna Henttonen T12 keihäs 13,51
6. Tuomas Räkköläinen P12 keihäs 25,84
7. Venla Liukkonen T12 kuula 6,56 PB
7. Tuomas Räkköläinen P12 60 m 8,80 PB
7. Tuomas Räkköläinen P12 korkeus 121
8. Matias Räkköläinen P12 keihäs 20,01 PB
10. Hanna Henttonen T12 pituus 387
10. Hanna Henttonen T12 kuula 5,78 PB
13. Hanna Henttonen T12 60 m 9,32 PB

13-vuotiaat: Aaro Savikko, Nea Nummenpää, Tuuli Kulju ja Emma Hautamäki. Aaro Savikko juoksi 60 metrillä kymmenenneksi. Tuuli Kulju hallitsi heittolajeja napaten kaksi mestaruutta kuulasta ja moukarista. Moukarissa syntyi myös uusi ennätys ja vanha ennätys parani reilut kolme metriä. Nea Nummenpää vei kotiin kaksi hopeaa pituudesta ja 60 metriltä, lisäksi pari nelossijaa korkeudesta ja uudella ennätyksellään 60 metrin aidoista. Aidoissa Nummenpää paransi vanhaa ennätystään kertajuoksulla neljä kymmenystä. Emma Hautamäki heitti moukarissa viidenneksi ennätyksellään.

1. Tuuli Kulju T13 kuula 11,22
1. Tuuli Kulju T13 moukari 30,89 PB
2. Nea Nummenpää T13 60 m 8,59 +2,8
2. Nea Nummenpää T13 pituus 465 +0,0
4. Nea Nummenpää T13 60 m aidat 10,40 +0,1 PB
4. Nea Nummenpää T13 korkeus 135
5. Emma Hautamäki T13 moukari 20,52 PB
7. Tuuli Kulju T13 60 m 9,00 +2,8
8. Emma Hautamäki T13 60 m 9,15 +2,8
10. Aaro Savikko P13 60 m 9,08 +3,3

14-vuotiaat: Helmi Lipsanen, Julia Pitkänen ja Anniina Henttonen. Helmi Lipsanen saalisti loistavasti viisi mitalia, joista kolme kultaa ja kaksi hopeaa. Julia Pitkänen käveli pronssia uudella ennätyksellään. Ennätys tuli myös moukaripaikalla. Anniina Henttonen heitti ennätyksensä moukarissa.

1. Helmi Lipsanen T14 300 m 45,65
1. Helmi Lipsanen T14 korkeus 148
1. Helmi Lipsanen T14 3-loikka 10,88 +0,8
2. Helmi Lipsanen T14 pituus 463 -1,7
2. Helmi Lipsanen T14 100 m 13,47 +2,7
3. Julia Pitkänen T14 3000 m kävely 20.34,74 PB
4. Julia Pitkänen T14 keihäs 26,15
5. Julia Pitkänen T14 moukari 21,64 PB
6. Julia Pitkänen T14 kiekko 26,00
6. Anniina Henttonen T14 moukari 16,96 PB
7. Anniina Henttonen T14 keihäs 14,58
8. Julia Pitkänen T14 kuula 9,00
10. Anniina Henttonen T14 kuula 6,02
10. Anniina Henttonen T14 kiekko 16,88

15-vuotiaat: Lotta Jalonen juoksi pronssille 100 metrillä ja nappasi pari nelossijaa (80m aj. ja pituus)

3. Lotta Jalonen T15 100 m 13,29 +3,8
4. Lotta Jalonen T15 80 m aidat 13,09 -0,6
4. Lotta Jalonen T15 pituus 476 +2,6

Janakkalan Janan nuorisopäällikkö Arto Nousiainen oli viikonlopun jälkeen hyvin tyytyväinen. Kilpailut sujuivat janalaisten osalta erittäin hyvin, joskiin poissaolot tietysti harmittavat.

– Tekemisessä oli mukana tärkein eli se iloisuus. Ja kun tehdään, tehdään tosissaan. Ja kun ei kilpailla, otetaan rennosti. Poisjäännit tietysti harmittavat, koska treenien perusteella näissäkin lajeissa olisi ollut luvassa kovia tuloksia. Saimme kokoon myös oikein mukavan kokoisen joukkueen ja lisää intoa treenaamiseenkin, sillä varmasti niukasti mitalisijojen ulkopuolelle jääminen tulee näkymään tulevassa tekemisessä, Arto Nousiainen kertoo.

Kuva: Akusti Ruokangas heitti ylivoimaiseen voittoon P12-sarjan keihäässä.
Kuva Arto Nousiainen.

Kaikki tulokset