Terveiset Teksasista

Terveiset Teksasista

Juoksukuulumisia valtameren takaa

Janalaiset juoksijat Ilona ja Matias Mononen ovat viettämässä vähän pidempää lämpimän ilmaston leiriä Houstonissa, Yhdysvaltain etelärannikolla. Muutimme Teksasin osavaltioon heinäkuun lopussa, joten kokemusta jenkkilän juoksupiireistä on kertynyt reilun kolmen kuukauden ajalta. Kokemukset ovat olleet nuorten mielestä vähintäänkin upeita ja unohtumattomia. Treenejä on tehty +37 asteen helteessä ja hurrikaani Harveyn tulvissa.

USA:ssa yleisurheiluharrastus nivoutuu saumattomasti koulun yhteyteen. Kilpaurheilu on yksi valinnaisaine kouluissa. Oppilaat voivat valita joko ”cross countryn” eli kestävyys- / maasto-juoksun tai ”track&fieldin” eli pikajuoksun / kenttälajit. Yleisurheilukausi jakautuu syksyn maastojuoksuihin (kisamatkat 2-3 mailia, 3200-5000 m) ja kevään ratakauteen.

Koulupäivistä kertyy jopa 10 tuntisia, kun tossua kulutetaan treeneissä päivittäin sekä aamuvarhaisella että illansuussa. Tämä ei ole tuntunut nuoria haittaavan, vaan päinvastoin he kertovat nauttivansa joka sekunnista koutsien piiskauksessa… Kello herättää sharp 5.30 am kohti aamulenkkiä. Fyysisen suorituskyvyn lisäksi sitoutumisen ja motivaation on siis oltava atleeteilla kunnossa.

Harjoitusmäärät nousevat varsinkin high schoolissa (9. lk & lukio) huimiksi verrattuna suomalaiseen mittapuuhun. Useamman urheilulajin treenaus rinnakkain on haastavaa, sillä kullekin lajille omistaudutaan intohimoisesti ja täysillä. Matias laski juosseensa yhden kovan treeniviikon aikana yli 60 kilometriä. Palauttavaan kehonhuoltoon satsataan toki kiitettävästi. Venyttelyyn ja foam rolleriin onkin kehittynyt jo yllättävän lämmin ja läheinen suhde.

Maastojuoksu on USA:ssa vahvasti joukkuelaji ja juoksuperhe on tiivis yhteisö. Yhteisössä korostetaan paitsi menestyväksi urheilijaksi kehittymistä niin ennen muuta elämässään pärjääväksi, hyväksi ihmiseksi kasvamista ja toveruutta. Vastuuta kannustetaan ottamaan koulutyöstä, muista tiimin jäsenistä ja hyvistä käytöstavoista. Kelpo kouluarvosanat ovat edellytys joukkueessa pysymiselle. Tiimillä on monia hienoja perinteitä – ”the Traditions” – kuten yhteinen pasta party aina kisoja edeltävänä iltana. Äidit kokkaavat hiilaripitoisia ruokia sekä herkkuja, ja illallisen tavoitteena on luoda tiimin yhteishenkeä, tukea urheilijoiden välistä ystävyyttä treenien ulkopuolella ja tietysti saada energiavarastot täytettyä tulevaa kisaa varten!

Kilpailua edeltävänä päivänä vedetään ykköset ylle kouluun: pojilla on päällään valkoiset paidat, suorat housut ja kravatti tiimin väreissä. Kisapaikalla alku- ja loppuverryttelyt tehdään kurinalaisesti joukkueena, pukeutuneena yhtenäisiin uniformuihin. Tyylikästä menoa kerrassaan! Puhumattakaan joukkuekavereiden kannustamisesta erilaisten tsemppauskylttien, huutojen ja jopa tanssiesitysten voimin.

Sekä Matiaksen että Ilonan Xc-tiimien menestys on ollut kisakaudella mallikasta. Voittoja on ropissut peräjälkeen. The Woodlands High Schoolin poikien joukkue eteni osavaltion mestaruuskilpailuun ja matkasi sieltä komeasti kotiin keltaisella koulubussilla ykköspokaali kainalossa.

Joulukuussa lennetään vielä Oregonin Portlandiin, missä juostaan Nike Cross Nationals – jenkkienkin mittakaavassa The Big Run.

Palkintopallille on päästy kapuamaan tiimien lisäksi yksilöinä. Matias on juossut omaksi 5 km maastoennätyksekseen 16.33 ja 3200 m on kulkenut radalla aikaan 9.53. Tuloksia tärkeämpiä ovat silti olleet monet uudet ystävät Highlander-juoksuperheestä, jotka ovat helpottaneet merkittävästi uuteen maahan ja kulttuuriin sopeutumista koko perheemme osalta. Meidät on otettu vastaan lämmöllä ja uteliaan avoimesti. Urheilun kieli ja jaettu ilo yhteisestä onnistumisesta hävittää kulttuurierot ja kuittaa pienet puutteet kielitaidossa.

Lähetämme näiden kuulumisten myötä kaikille Janalaisille hyppysellisen Teksasin auringonsäteitä ja toivottelemme sporttista joulun odotusta.

Keep running Guys!

Monoset from Houston, TX