Sanni Kuparinen Kalevan kisojen kuudes

Sanni Kuparinen Kalevan kisojen kuudes

Tänä vuonna aikuisten yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailuihin eli Kalevan kisoihin pääsi osallistumaan peräti neljä janalaista. Kaikki olivat omissa lajeissaan rikkoneet tulosrajan.

Janalaisten parasta antia edusti tällä kertaa 19-vuotias Sanni Kuparinen, joka sijoittui kiekonheitossa kuudenneksi. Karsintakilpailussa nähtiin Kuparisen kaikkien aikojen toiseksi pisin heitto 49,75, mutta loppukilpailussa pisimmäksi mitattiin 48,06. Kuparisen ennätys tältä kaudelta on 50,06.

Kuulantyönnössä Kuparinen työnsi 12,98 sijoittuen kahdenneksitoista.

Kiekon finaaliin Kuparinen lähti luottavaisella fiiliksellä.

– Finaalissa jäi harmittamaan oma tulos, mutta pitää olla tyytyväinen kuitenkin sijoitukseen ja kisaan ylipäänsä. Kuulassa lähdin tavoittelemaan karsintaa, mutta tällä kertaa en saanut onnistuneita työntöjä, Sanni Kuparinen kertoo.

Ennen ylimenokautta Kuparisen ohjelma on selvillä.

– Lähden vielä yhteen heitto-otteluun rennoin mielin ilman mitään tavoitteita. Ensi kautta en ole vielä ehtinyt miettiä, mutta kyllä sitä pitäisi saada ominaisuuksia eteenpäin, hän jatkaa.

20-vuotias Nilla Rättyä suoritti Kalevan kisa -debyyttinsä mallikkaasti naisten kiekossa, joskin hän jäi ennätyksestään kolmisen metriä. Tuloksella 43,20 Rättyä oli karsintojen 15. Rättyän ennätys tältä kaudelta on 46,82. Viimeinen loppukilpailuun hyväksytty urheilija, Tanja Komulainen, heitti karsinnassa 46,81.

Ikäluokkansa eli 22-vuotiaiden kausitilastossa Kuparinen on kiekossa toisena ja Rättyä viidentenä. Kuulassa Kuparinen on neljäntenä ennätyksellään 13,45.

Iikka Alingué hyppäsi Ratinassa vain pituuden, sillä lähes koko kesän jatkunut nilkkavaiva esti osallistumisen kolmiloikkaan. Pituudessa Alingué hyppäsi 6,89 sijoittuen kilpailun yhdeksännelle sijalle. Kilpailu hypättiin osallistujien vähyyden vuoksi suoraan loppukilpailuna.

Lasse Hämelahti juoksi miesten 100 metrin alkuerissä eränsä neljänneksi ajalla 10,75 ja valitettavasti karsiutui finaalista. Hämelahden ennätys tältä kaudelta on 10,68 ja ikäluokkansa eli 22-vuotiaiden kotimaan tilastossa hän sijoittuu tuolla ajalla seitsemänneksi.

Teksti ja kuva Pirjo Rättyä

Kuva: Sanni Kuparinen sijoittui Kalevan kisoissa naisten kiekon kuudenneksi.