Onni Ruokankaalle jälleen ikäluokan kärkitulos

Onni Ruokankaalle jälleen ikäluokan kärkitulos

Onni Ruokangas jatkoi hyvin alkanutta kisakauttaan Tampereella. Hän heitti kilpailun parhaan tuloksen 68,74 kuudennella kierroksella ja sijoittui luonnollisesti ykköstilalle. Tulos oli myös uusi M19-ikäluokan kauden kärkitulos. Edellisen kerran Ruokangas päivitti kauden kärkitulosta noin viikkoa aikaisemmin Lappeenrannassa lukemaan 66,22. Ruokankaan ennätys viime kaudelta on 73,06.

M17-sarjan Jussi Heikkiniemi sivusi Jämsässä kiekonheiton ennätystään 40,89 ja sijoittui sarjansa ykköseksi. Ennätyksensä hän oli heittänyt Valkeakoskella vain paria päivää aikaisemmin. Myös Jasper Heikkiniemi onnistui Valkeakoskella. Hän heitti P15-sarjan kiekossa ennätyksekseen 30,51 sijoittuen hopealle.

Helmi Lipsanen teki Jämsässä naisten kolmiloikassa hyvää työtä ja sijoittui ennätyksellään 11,21 kolmanneksi. Tuolla tuloksella Lipsanen on tällä hetkellä ikäluokkansa eli N17-sarjan neljäntenä. Elisa Alastalon kohtaloksi jäi tällä kertaa kolme rastia.

Lahden Youth Athletics Gameseissa Maija Santanen hyppäsi T15-sarjan kolmiloikassa tuloksella 10,17 kymmenenneksi. Korkeudessa Santanen oli ykkösryhmän kuudes kokonaistulosten 18:s tuloksella 1,40. Santasen ennätys tältä kaudelta on 1,51.

Korkeuden kakkosryhmässä hyppäsi Inka Hämäläinen, joka sijoittui ryhmänsä kahdeksanneksi tuloksella 1,45. Tulos riitti kokonaiskilpailun yhdeksänteen sijaan. Tänä vuonna Hämäläinen on ylittänyt hallikaudella jo 1,56, ja pari viikkoa sitten ylittyi 1,51 Hyvinkäällä. Pituuden kakkosryhmässä Hämäläinen hyppäsi kauden parhaakseen 4,60 (12:s).

T14-sarjan 100 metrillä Nelli Nurminen juoksi alkuerissä oman eränsä voittoon ajalla 14,03. 300 metrillä hän pinkoi kakkoserän toiseksi ennätyksellään 47,30 (19:s).

Hämeenlinnassa Lotta Jalonen juoksi naisten 100 merillä kolmanneksi ajalla 13,19. Taru Viiru oli saman kilpailun kuudes ajalla 14,24 ja Sari Pikkarainen kahdeksas (15,25).

T15-sarjan 100 metrillä Nelli Nurminen kellotti ennätyksekseen 13,96 sijoittuen kolmanneksi. 200 metrillä hän juoksi ykköseksi ajalla 28,78. Sari Pikkarainen juoksi samassa kisassa kilpailun ulkopuolella ajan 32,10.

Maija Santanen oli Hämeenlinnassa ainoa T15-sarjan kolmiloikkaaja, mutta hän ei antanut sen häiritä, vaan hyppäsi komeasti uudeksi ennätyksekseen 10,43. Tuolla tuloksella hän on ikäluokkansa eli T14-sarjan kuudentena kausitilastossa.

Vantaalla Petri Satto heitti moukarissa kauden parhaakseen 31,66 sijoittuen miesten kisan kolmanneksi. M35-sarjan Olli Juvonen heitti moukarissa ennätyksekseen 32,76. Kuulassa hän työnsi 10,63. Lempäälässä Juvonen työnsi miesten sarjassa hopealle tuloksella 11,43.

N50-sarjan 100 metrillä Sari Pikkarainen juoksi toiseksi ajalla 15,64. Saman sarjan Inka Juvonen työnsi kuulassa neljänneksi kauden parhaallaan 6,96.

N45-sarjan Taru viiru juoksi 100 metrillä hopealle tuloksella 14,23. Saman sarjan Anu Virtanen heitti moukarissa komeasti ykköseksi tuloksella 33,60.

Kaikki tulokset