Mitaleita am- ja pm-maantiejuoksuista

Mitaleita am- ja pm-maantiejuoksuista

Ulkoratakauden ensimmäiset am- ja pm-kisat kilpailtiin lauantaina Porvoon aurinkoisella ja tuulisella maantiereitillä. Kisoissa oli mukana neljä janalaista. Uudenmaan piirin mestaruuskisoissa T11-sarjan Maija Santanen paransi viimevuotista aikaansa samalla kahden kilometrin reitillä noin minuutin verran. Samalla sijoituskin parani viime vuoden sijalta 14 tämän vuotiseen piirinmestaruushopeaan. Santasen aika 8.57,0 jäi vain neljä sekuntia mestaruudesta.

P11-sarjassa Joonas Sohlman juoksi neljänneksi ajalla 7.59,50, jääden harmittavasti vain neljä sekuntia pronssimitalista.

Eteläisen alueen aluemestaruuskilpailuissa Pinja Kourula juoksi N17-sarjan viidellä kilometrillä hopealle ajalla 19.59,30. Hilja Niemi juoksi samassa sarjassa sijalle 10. Miesten sarjassa Ismo Ylenius juoksi 10 kilometrin matkalla pronssille ajalla 36.47.

– Hieno ulkokilpailukauden avaus kaikilta. Tästä on hyvä jatkaa kohti kuun lopussa juostavia aluemestaruus- ja piirinmestaruusmaastoja. Sinne saamme varmasti paljon isomman joukkueen mukaan, nuorisopäällikkö Arto Nousiainen kommentoi.

Am- ja pm-maastot juostaan Keravalla lauantaina 27. huhtikuuta. Janalaisille on suunniteltu alustavasti yhteiskyytiä. Ja jos ilmoittautumisia saadaan tarpeeksi, kyyti järjestetään. Yhteiskyytiin voi alustavasti ilmoittautua suoraan Artolle (arto.nousiainen(at)janakkalanjana.info).

Kuvassa Pinja Kourula (vas.) aluemestaruusmaantiejuoksujen hopeakorokkeella.

Tulokset

Uudy:n pm-maastot

Eteläisen alueen am-maastot