Janan yleisurheilijoille jälleen hyviä tuloksia ja uusia ennätyksiä

Janan yleisurheilijoille jälleen hyviä tuloksia ja uusia ennätyksiä

Janakkalan Janan yleisurheilijat tekivät jälleen hyviä tuloksia ja päivittivät ennätyksiään uusiin lukemiin. Tällä kaudella 22-sarjaan siirtynyt Petra Kallionpää pääsi juhlimaan onnistumistaan kolmiloikassa.

Kallionpäällä on takanaan useita vaikeita vuosia, jolloin hän joutunut jättämään jopa kokonaisia kilpailukausia väliin loukkaantumisten vuoksi. Tänä vuonna jo hallikausi oli onnistunut, kun tilastoihin kirjattiin kolmiloikassa ennätys 11,58. Ja nyt kesän ensimmäisessä loikkakilpailussa Hyvinkäällä Kallionpää hyppäsi 11,70. Tuolla tuloksella tulikin naisten kilpailun voitto sekä sijoitus ikäluokan kuudenneksi.

– Fiilikset ovat erityisen hyvät. Yllätin itsenikin, kun noinkin pitkälle ensimmäisessä kisassa pystyin hyppäämään. Olen tyytyväinen siihen, että olen nyt pystynyt treenaamaan täysipainoisesti vuoden verran terveenä kaikkia osa-alueita. Seuraavaksi tavoittelen edelleen rentoja loikkia ja 12 metrin haamurajan ylitystä, Petra Kallionpää kertoo.

Forssassa iloittiin nuorempien urheilijoiden menestyksestä, kun Meeri Koliseva juoksi Forssan Salaman viikkokisoissa ikäluokkansa eli T13-sarjan kotimaan kärkiajan 8,23. Tuloksesta ehdittiin nauttia hetken aikaa, kunnes selvisi, ettei kyseisessä sarjassa mitattu lainkaan tuulilukemaa. Pikamatkoilla ja pituussuuntaisissa hypyissä 13-vuotiailla ja tätä vanhemmilla viralliseen tulokseen vaaditaan myös tuulimittaus.

Viikkoa aikaisemmin Koliseva päivitti ennätyksekseen kotikisoissa Liinalammella ajan 8,39 ja sijoittui kotimaan tilastossa ikäluokkansa kakkoseksi. Tuo sija pätee edelleen.

Forssan kilpailussa Koliseva päivitti keihäsennätyksensä lukemaan 21,58.

Hyvinkäällä Helmi Lipsanen hyppäsi N17-sarjan pituudessa viidenneksi päivittäen ennätystään pari senttiä. Nyt tulokseksi kirjattiin 4,86 ja kilpailun viides sija.

Anniina Henttonen heitti T15-sarjan kiekossa seitsemänneksi tuloksella 26,45. Hanna Henttonen oli T13-sarjan kuulassa viides ennätyksellään 6,76. Maija Santanen hyppäsi saman sarjan pituudessa 3,44 (10.).

Sipoossa Lotta Jalonen juoksi naisten 100 merillä uudeksi ennätyksekseen 13,51. Samalla matkalla Emma Kuikka juoksi kauden parhaakseen ajan 13,79, kuten myös Sari Pikkarainen, joka kellotti 15,09. Pikkarainen juoksi 200 metrillä 31,73.

Tuuli Kulju heitti Tampereella T14-sarjan keihäässä uudeksi ennätyksekseen 31,56 sijoittuen kilpailun hopealle. 100 metrillä hän päivitti myös ennätystään juosten 14,09.

Teksti Pirjo Rättyä, kuva Risto Kallionpää

Kt. Petra Kallionpää aloitti kesän kolmiloikkakilpailut mukavalla ennätysparannuksella.

Tuloksia