Janan nuorille kolmen SM-mitalin viikonloppu

Janan nuorille kolmen SM-mitalin viikonloppu

14- ja 15-vuotiaiden yleisurheilun SM-kilpailut käytiin viikonloppuna Lahdessa ja 16- ja 17-vuotiaiden Suomen mestaruuksista käytiin kamppailua Kankaanpäässä.

Kankaanpäässä Ilona Mononen onnistui molemmissa lajeissaan ja nappasi SM-pronssia sekä N16-sarjan 800 että 1 500 metriltä. Molemmilta matkoilta päästiin päivittämään myös Janan ennätystä. 800 metriä kulki aikaan 2.17,74 ja pitemmältä matkalta kirjattiin pöytäkirjaan aika 4.52,61.

Amerikkalaisen Juris Greenin valmennuksessa harjoitteleva Ilona Mononen aloitti kautensa jo tammikuussa.

Lähdin oikeastaan kisaamaan ilman odotuksia, koska kausi on ollut pitkä. Jännitti, mutta oli kiva vihdoinkin päästä kovatasoisiin kilpailuihin juoksemaan uusia ennätyksiä. Edessä on vielä kauden viimeinen 800 metriä, jos vielä kovempi aika irtoaisi kovassa kisassa ja täysin tuoreilla jaloilla, sekä ehkä ainakin yksi maantiekilpailu ennen peruskuntokauden alkamista, Ilona Mononen kertoo ja kiittelee samalla valmentajaansa.

Seuraavan kerran Mononen nähdään radalla Espoon Motonet GP:ssä ensi sunnuntaina.

Myös M16-sarjan Onni Ruokangas saavutti SM-pronssia heitettyään keihästä lukemaan 65,73. Ruokankaan ennätys tältä kaudelta on 72,03.

Lahdessa Helmi Lipsanen jäi T14-sarjan kolmiloikassa sentin päähän mitalista. Ensimmäisillä kierroksilla hopeamitalissa kiinni ollut Lipsanen hyppäsi viimeisillä kierroksilla tuulituloksen 11,00 sijoittuen neljänneksi. Hyppy jäi vain yhden sentin päähän Tampereen Pyrinnön Iidan Kujanpään pronssituloksesta. Lipsasen ennätys kolmiloikassa on 10,99.

Pituudessa Lipsanen jäi tulokseen 455 (22:s). Hänen ennätyksensä tältä kesältä on 4,84. Julia Pitkänen hyppäsi samassa kilpailussa 4,06 ja jäi ennätyksestään 14 senttiä. Päälajissaan kiekossa Pitkänen heitti seitsemänneksitoista tuloksella 28,99. Pitkäsen ennätys kiekossa tältä kaudelta on 29,66.

Lotta Jalonen juoksi T15-sarjan 300 aidoissa uudeksi ennätyksekseen 48,35 (9:s). 80 metrin aidoissa hän juoksi 12,82 (15:s) jääden hieman ennätyksestään 12,43.

Kankaanpäässä Emma Kuikka juoksi N17-sarjan 100 metrillä 13,60 sivuten ennätystään (19:s). 200 metrillä hän juoksi kauden parhaakseen 28,50 (18:s).

-Molemmilla paikkakunnilla Janan joukkueet esiintyivät edukseen. Kankaanpäässä odotetut mitaliehdokkaat pitivät tulostasonsa. Lahdessa nuorten sarjoissa kisat menivät vielä vähän ylimääräisen jännittämisen piikkiin. Tulevaisuudessa myös nuoremmat varmasti tekevät kovia sijoituksia kokemuksen karttuessa, Janan valmennuspäällikkö Jari Kataja kommentoi.

Teksti Pirjo Rättyä, kuva Terhi Mononen

Tulokset, Lahti

Tulokset, Kankaanpää

Ilona Monoselle viikonloppu toi kaksi SM-pronssia.