Janalaisia kilpailemassa kotimaassa ja maailmalla

Janalaisia kilpailemassa kotimaassa ja maailmalla

Janakkalan Janan Onni Ruokangas osallistui alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuihin Kenian Nairobissa. Ruokangas heitti keihään karsinnoissa itsensä tuloksella 67,15 finaaliin. Finaalissa keihäs ei lentänyt odotetulla tavalla, joten Ruokangas jäi tuloksella 63,42 kahdenneksitoista. Ruokankaan ennätys tältä kaudelta on 73,06. Tuolla tuloksella hän on kotimaan vuositilastossa ikäluokkansa kakkosena.

Tampereen Hervannanssa Sanni Kuparinen heitti naisten kiekon hopealle tuloksella 48,80.

Espoossa Heikki Nieminen kellotti miesten 100 metrin alkuerissä 11,23. Finaalissa hän juoksi ykköseksi ajalla 11,36. Juho Rönkä juoksi saman kilpailun alkuerissä ajan 12,17. Ismo Ylenius miesten 1500 metrillä seitsemänneksi ajalla 4.54,12. Elisa Alastalo hyppäsi naisten pituudessa 4,66 (16.).

Lohjalla Tuuli Kulju otteli 14–15-vuotiaiden SM-moniotteluiden T15-sarjassa kauden parhaakseen 1 404 pistettä (23.).

Tammelassa Eeli Vähätalo heitti P13-sarjan moukarissa ykköseksi ennätyksellään 21,99. Vähätalo onnistui myös kuulassa, sillä ennätyksellä 9,26 irtosi tässäkin lajissa kultaa.

Aada Vähätalo hyppäsi T11-sarjan korkeudessa hopeaa tuloksella 1,18. 60 metrillä hän oli pronssilla ajalla 9,83.

Nurmijärvellä Toivo Ruokangas heitti P9-sarjan keihäässä pronssille ennätyksellään 15,59.

Helsingissä Aada Aarnio juoksi naisten 200 metrillä eränsä kakkoseksi ja uudeksi ennätyksekseen 28,05.

Heinolassa Laura Anttila juoksi naisten 100 metrillä ykköseksi ajalla 14,76.

Vihdissä Olli Juvonen työnsi M35-sarjassa kuulaa tulokseen 11,21. N50-sarjan Inka Juvonen työnsi sarjansa ykköseksi tuloksella 7,05. Tampereella Juho Toivari juoksi miesten 100 metrillä ajan 12,55.

SAUL:n aikuisurheilun heittoviisiottelun SM-mitaleista kilpailtiin Lahdessa. Olli Juvonen heitti M35-sarjan kultaa pisteillä 2 242. Petri Satto saavutti M50-sarjan hopeaa 3 495 pisteellä. Pekka Hämäläinen oli M40-sarjan viides pisteillä 2 284 ja Ari Kela M55-sarjan neljäs 3 199 pisteellä.

Maarit Lindberg nappasi heitto-otteluiden hopeaa N40-sarjassa 3 018 pisteellä ja Anu Virtanen oli saman sarjan viides (2 273).

Teksti Pirjo Rättyä, kuva Heidi Lehikoinen

Lisää tuloksia

Lue lisää Nairobin keihäskisasta