Suvi Eerikäiselle uusi seuraennätys Suvirannassa

Suvi Eerikäiselle uusi seuraennätys Suvirannassa

Turengin Suvirannassa nähtiin Janakkalassa jotain aivan uutta, kun perjantai-illan hämärtyessä terassin vieressä hypättiin Janakkalan Janan yleisurheilujaoston järjestämä pituushypyn kutsukilpailu naisten ja miesten sarjoissa. Mukaan oli kutsuttu maan parhaimmistoa, ja kilpailu hypättiin siirrettävällä rampilla ja tarkoitusta varten rakennetulle pituuskasalle.

Miesten kilpailun voittoon hyppäsi Joensuun Katajan Kalle Salminen tuloksella 7,60. Karkkilan Poikien Pyry Keränen oli toinen tuloksella 7,30 ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Julius Toivola kolmas tuloksella 7,02.

Janakkalan Janan Valtteri Välläri hyppäsi vasta kauden toisen kilpailunsa Suvirannassa. Tuloksella 6,87 hän ylsi viidennelle sijalle, kun Orimattilan Jymyn Konsta Kauppinen sijoittui neljänneksi tuloksella 6,91. Janakkalan Janan Lasse Hämelahti ei saanut askelmerkkiä kohdalleen ja jäi kilpailussa ilman tulosta.

Nousukunnossa oleva Välläri on aloittanut kautensa hyvin, myös terveyshuolet on nyt selätetty. Valtteri Vällärin ennätys pituudesta on 7,25 vuodelta 2016.

– Tämä oli ainutlaatuinen kisa ja hyppypaikka. Tarkoitus on olla syksymmällä kovemmassa kunnossa, Valtteri Välläri kertoo.

Naisten sarjan voiton vei Tampereen Pyrinnön Nea Lento tuloksella 6,13. Anne-Mari Lehtiö (KU-58) oli toinen tuloksella 6,08 ja Janakkalan Janan Suvi Eerikäinen kolmas kauden parhaalla hypyllään 5,93. Tulos on myös uusi Janan seuraennätys. Eerikäinen hyppäsi edellisen ennätyksen 5,89 viime kesänä Jämsässä.

Joensuun Katajan Marika Partinen oli kilpailun neljäs tuloksella 5,88 ja HIFK:n Tilda Lipasti viides tuloksella 5,51. Tampereen Pyrinnön Tiina Hakanen oli kuudes tuloksella 5,30.

Kilpailun voittaja palkittiin 500 euron, toinen 300 euron ja kolmas 200 euron urheilustipendeillä.

Kilpailunjohtaja Jari Kataja oli tyytyväinen tapahtumaan. Tapahtuma toi myös uusia faneja yleisurheilun pariin.

– Tapahtuma oli todella onnistunut. Aina ei tarvitse olettaa, että ihmiset tulisivat urheilukentille seuraamaan urheilua. Me veimme kilpailun sinne, missä ihmisiä oli. Siihen kesäinen Suviranta oli oikea valinta. Yleisö tuli paikalle ja pääsi nauttimaan yleisurheilusta.

Janakkalalaisen yleisurheilun taivaalla näkyy kuitenkin myös mustia pilviä.

– Liinalammen kenttä on tiensä päässä. Jos halutaan, että yleisurheilu jatkossakin näkyy Janakkalassa, uusi kenttä tarvitaan. Kenttää tarvitaan myös siksi, että saamme riittävän isoja kilpailuita myös perinteiseen yleisurheiluympäristöön, Kataja lisää.

Teksti ja kuva Pirjo Rättyä

Ilves Jump Night, tulokset

Kuva: Janakkalan Janan Suvi Eerikäinen hyppäsi Suvirannan kilpailussa uudeksi Janan seuraennätykseksi 5,93.