Arto Nousiaisesta Jana yleisurheilun urheilutoimenjohtaja

Arto Nousiaisesta Jana yleisurheilun urheilutoimenjohtaja

Janakkalan Janan palveluksessa vuonna 2017 nuorisopäällikkönä aloittaneen Arto Nousiaisen toimenkuvaa on tarkistettu. Nykyinen toimenkuva on urheilutoimenjohtaja.

Merkittävin muutos työnkuvassa on se, että Nousiainen vastaa nyt yleisurheilujaoston koko urheilutoiminnasta. Aikaisemmin lähinnä muun muassa lasten ja nuorten kerhojen, yleisurheilukoulujen sekä nuorisovalmennuksen parissa työskennelleen Nousiaisen tehtävänkuvaan sisältyvät siis jatkossa myös esimerkiksi aikuisten kuntoliikunta sekä kilpaurheilu.

Nousiainen jatkaa edelleen myös valmentamista sovitun mukaisesti, joten nimitys ei aiheuta muutoksia valmennusryhmissä.

Janan yleisurheilujaoston puheenjohtaja Eero Santanen on tilanteeseen hyvin tyytyväinen.

– Nousiainen on jo viiden vuoden ajan tehnyt ansiokasta työtä janalaisten lasten ja nuorten parissa. On hienoa, että Arto jatkaa ja ottaa vastuulleen nyt koko urheilutoiminnan. Uskon, että Arto on se henkilö, joka pystyy kokemuksellaan viemään seuraa eteenpäin, Eero Santanen kertoo.

Myös tuore urheilutoimenjohtaja on tyytyväinen uuteen työnkuvaansa.

– Vaikka nimike ja työnkuva hiukan vaihtuvat, niin jatketaan uuden kehittämisen ohessa myös niiden vanhojen tehtävien parissa täydellä panostuksella. Kiitän seuraa luottamuksesta ja jatkossakin kannan ylpeänä Janan värejä, Arto Nousiainen kommentoi.

Teksti Pirjo Kärkinen, kuva Laura Lähteenmäki

Aiemmin Janan yleisurheilujaoston nuorisopäällikkönä työskennellyt Arto Nousiainen jatkaa saman työnantajan palveluksessa urheilutoimenjohtajana.

Lisätietoja:

Eero Santanen, puheenjohtaja, puh. 040 546 7171, eero.santanen(at)janakkalanjana.info,
Arto Nousiainen, urheilutoimenjohtaja, puh. 045 273 5828, arto.nousiainen(at)janakkalanjana.info