Aikuisurheilijat hyviin tuloksiin SAUL:n heitto-otteluissa

Aikuisurheilijat hyviin tuloksiin SAUL:n heitto-otteluissa

Kesän viimeisenä virallisena lauantaina 27. elokuuta kilpailtiin aikuisurheilijoiden Suomen mestaruuksista heitto-ottelussa. Kilpailu järjestettiin Nastolan Rakokiven kentällä LahtiSportin isännöiminä. Janalaisia edustamassa olivat heittäjäkaksikkomme Anu Virtanen ja Petri Satto, joiden otteissa ei kauden lähestyvä päätös vielä näkynyt.

M50-sarjan Petri Satto kruunasi menestyksekkään arvokisakesänsä otteluiden pronssisella mitalilla. Mitalin arvoa nosti etenkin se, että Satto jäi ottelun toisena lajina toimineessa moukarinheitossa kokonaan ilman tulosta. Tämä ei kuitenkaan konkariamme lannistanut, ja alun epäonnea paikkasi muun muassa painonheiton varsin mallikas 16,09 metrin kaari, joka jäi hänen kauden parhaasta heitostaan vain 13 senttimetriä. Tähän lisättynä muiden lajien tulokset (keihäs 46,52, kiekonheitto 38,07 ja kuula 10,98) kerryttivät 2 837 pisteen kokonaispotin, joka oikeutti kilpailun kolmanteen sijaan.

Anu Virtasen ensimmäinen kausi 45-vuotiaissa naisissa on pitänyt sisällään vahvaa suorittamista, ja näissäkin kisoissa oltiin loppuun asti mukana pronssimitalitaistossa. Vaikka mitali pääsi karkaamaan viimeisessä lajissa, oli Virtanen kokonaispisteillään 2 437 (moukari 33,88, kuula 7,63, kiekko 20,43, painonheitto 9,23 ja keihäs 12,74) hienosti kilpailun neljäs. Virtasen kehitystä kuvaa osuvasti vertailu viime vuoden vastaaviin kisoihin, joiden pistemäärään tuli petrausta peräti 164 pistettä. Heittäjän ennätys (2 769 pistettä) syntyi aiemmin tällä kaudella Tampereella aikuisurheilijoiden MM-kisoissa.

Teksti Saana Topp, kuva Laura Nurminen

Kaikki tulokset

Petri Satto nappasi SAUL:n heitto-ottelusta viiden lajin jälkeen SM-pronssia.